Skip to main content

6.3.2024

Olga Wilhelmiinan uusi biisi on nostalginen matka teinivuosien tunnekuohuihin

Olga Wilhelmiinan tulevan albumin 5. single Satelliitti singahtaa suoraan poppiavaruuden nostalgiakiertoradalle ja tuo mieleen katkeransuloisten teinivuosien päiväkirjamerkinnät, linnunrataa suuremmat unelmat ja päättömät ihastukset ilman vastakaikua. Sisältövaroitus: biisi saattaa aiheuttaa surullisen haikeaa onnellisuutta!

Olga Wilhelmiina kertoo kappaleen idean saaneen alkunsa vanhasta valokuvasta, joka löytyi sattumalta kirjahyllystä nuottikirjan välistä. Samainen kuva päätyi lopulta myös singlejulkaisun kanneksi: ”Tekstiä kirjoittaessani mietin, että tuo kuvan liikkis, itseään etsivä tyyppi revityissä farkuissaan olisi ihan hyvin voinut tallettaa idolinsa nahkatakista niitin aarteeksi lasikuvun alle. Näin ei siis oikeasti kuitenkaan ole käynyt”, Olga Wilhelmiina kertoo nauraen.

Tekstissään laulaja-lauluntekijä on halunnut kertoa niistä nuoruuden pähkähulluista ihastuksista, joita tarkkailtiin kaukaa ja joiden ympärille kehiteltiin koko elämän mittaisia rakkaustarinoita. Unelmat kuitenkin lopulta aikuistuvat, mutta jäävät silti osaksi jokaisen elämäntarinaa.

Satelliitti jatkaa tuottajayhteistyötä Jouko Lavosen kanssa. Aiemmin julkaistut singlet Maailman kehtolaulu sekä Ilmajuurii nostettiin Spotifyn toimittamille listoille Iskelmä kuuluu kaikille, Suomi-indie tänään ja EQUAL Suomi.

Viitisen vuotta sitten Jyväskylään muuttaneen Olga Wilhelmiinan musiikki on raikasta ja omaleimaista poppia. Vaikutteiden moninaisuuden sitoo rohkeaksi kokonaisuudeksi artistin vahva laulusoundi sekä pianismi, joka kulkee sovituksellisena punaisena lankana läpi biisien.

Julkaisupäivä: 08.03.2024
Kesto: 03:17 
ISRC: FICQE2400001
Säv. ja San.: Olga Wilhelmiina
Sovitus: Jouko Lavonen & Olga Wilhelmiina
Tuotanto: Jouko Lavonen & Olga Wilhelmiina
Miksaus: Jouko Lavonen
Äänitys: Jouko Lavonen / E-Studio & Olga Wilhelmiina / LuLu-studio
Masterointi: Petri Majuri / E-Studio
Julkaisija: Aimon Äänilevy-yhtiö
Kansi ja kuvat: Hape Haavikko & Aimo Pau & Olga Wilhelmiina